Kurkkaa myös somekanavat alla olevista ikoneista! <3
Raha

JOPA 20 % KORKOA SIJOITUKSELLESI!

Aluksi nimesin tämän tekstin ”varmaa 10 % tuottoa sijoituksellesi”, mutta jouduin otsikkoa muuttamaan tarkemman tutkimuksen jälkeen. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, tottakai joduin, sillä varmaa tuottoa ei olekaan. Kyseiseen sijoitukseen vaadittava pääoma on melko pieni (alk. 100 euroa) ja maksimisijoitus on 2000 euroa. Tästä sijoituskohteesta et ihan liikaa pääse voittoja käärimään, mutta tuotto on ollut melko hyvää ja siinä mielessä sijoitus on hyvä ihmiselle, jota eivät sijoitukset kiinnosta juuri lainkaan. Markkinoita sinun ei myöskään tarvitse osata tulkita. Mistä on kyse? Tällä kertaa puhun S-ryhmän osuuskunnan koroista, joita S-ryhmä on yleensä aika kivasti maksanut.

Näin sijoitus S-ryhmään toimii

Tiesitkö, että S-ryhmän osuuskunnan kaupat ovat eri yksiköitä ja S-ryhmän omistajaksi pääset 100 euron sijoituksella? Monelle meistä ovat tutut s-ryhmän vihreät kortit, mutta oletko miettinyt miksi maksat tuon 100 euroa, jotta saat ko. kortin? Sijoituksellasi liityt S-ryhmän omistajajäseneksi ja sijoituksellesi maksetaan tuottoa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun sijoitat tuon 100 euroa S-ryhmän osuuskuntaan, sinulle maksetaan todennäköisesti ensi keväällä korkoa kiitokseksi sijoituksestasi. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan ja Osuuskauppa KPO:n jäsenille tuo korko on tarkoittanut 20 euroa sadan euron sijoitukselle (kts. taulukko alla).

Tästä löytyy tietoa jonkun verran googlettamalla ja itse törmäsin blogitekstiin, jossa oli asiasta kerrottu, alla ote blogitekstistä.

”Tässä vielä tarkempaa historiaa kaikista korkoja maksaneista osuuskaupoista:”

Osuuskauppa Osuuspääoman korko vuosittain
2012 2013 2014 2015 2016 2017
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa 20.0% 15.0% 15.0% 20.0% 20.0% 20.0%
Osuuskauppa KPO 20.0% 20.0% 20.0% 20.0% 20.0% 20.0%
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa 12.0% 12.0% 12.0% 12.0% 12.0% 12.0%
Helsingin Osuuskauppa Elanto 10.0% 10.0% 10.0% 10.0% 10.0% 10.0%
Osuuskauppa Hämeenmaa 10.0% 10.0% 10.0% 5.0% 5.0% 3.0%
Osuuskauppa Suur-Savo 10.0% 10.0% 10.0% 10.0% 10.0% 10.0%
Turun Osuuskauppa 10.0% 10.0% 10.0% 10.0% 10.0% 10.0%
Etelä-Karjalan Osuuskauppa 8.5% 10.0% 10.0% 10.0% 5.0% 5.0%
Pirkanmaan Osuuskauppa 8.0% 0.0% 8.0% 8.0% 8.0% 8.0%
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO 6.0% 10.0% 10.0% 10.0% 6.0% 6.0%
Keskimaa Osk 6.0% 6.0% 6.0% 6.0% 6.0% 6.0%
Satakunnan Osuuskauppa 6.0% 6.0% 6.0% 6.0% 6.0% 6.0%
Osuuskauppa Maakunta 5.0% 5.0%
Osuuskauppa Varuboden-Osla 10.0% 10.0% 10.0% 10.0% 0.0% ?
Kymen Seudun Osuuskauppa 5.0% 5.0% 5.0% 5.0% 3.0% ?

Lähde: Tieni miljonääriksi

Oheista taulukkoa tutkimalla voidaan tulla päätökseen, että historia on aika hyvin kertonut, kuinka paljon kyseinen osuuskauppa on seuraavana vuonna maksanut korkoa. Ylläolevat osuuskunnat ovat siis ainoita S-ryhmään kuuluvista 20 osuuskunnasta, jotka ovat korkoja maksaneet. Näin ajatellen, kaikkiin 20 osuuskuntaan ei kannata liittyä, vaan joko valita osan tai sitten kaikki, jotka ovat korkoja maksaneet. Yllä olevat osuuskunnat ovat vuonna 2017 maksaneet korkoja n. 9 % keskiarvolla. Jos historiaa käyttää työkaluna sijoituskohteen valinnassa, voitaisiin uskoa, että seuraavat osuuskaupat maksavat ensi keväänäkin yli 10 % tai sen ylittävää korkoa.

  1. Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa (v. 2017, 20 %)
  2. Osuuskauppa KPO (v. 2017, 20 %)
  3. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (v. 2017, 12 %)
  4. Helsingin Osuuskauppa Elanto (v. 2017 10 %)
  5. Osuuskauppa Suur-Savo  (v. 2017 10 %)
  6. Turun Osuuskauppa (v. 2017 10 %)

Nämä kuusi vaikuttavat hyviltä sijoituskohteilta, sillä niistä viimeisen kuuden vuoden ajalta on aina maksettu sama korko, eikä korkosumma ole vaihdellut. Itse ajattelin näistä viiteen liittyä (kuulun jo HOK:iin). Jos haluat liittyä näihin kuuteen osuuskuntaan, liittyminen maksaa 600 euroa. Korkoja edellisten vuosien maksujen mukaan voidaan odottaa 82 euroa keväällä 2018. Mielestäni ihan kiva summa 600 euron sijoitukselle.

Huomioithan kuitenkin, että osuuskunta saa itse päättää, maksaako korkoja vai ei. Vaikka nämä em. osuuskunnat ovat samaa korkoa viimeisen kuuden vuoden aikana maksaneet, emme voi varmana tietää maksetaanko korkoja keväällä 2018 ja paljonko niitä maksetaan. Toisaalta, riskit kuitenkin kuuluvat sijoittamiseen. Hyvänä puolena kuitenkin täytyy mainita se, että rahojansa tässä sijoituksessa ei pääse häviämään, sillä sijoittamasi 100 euroa saat halutessasi takaisin.

LUE: 8 LOISTAVAA JA TOIMIVAA SÄÄSTÄMISVINKKIÄ KOSKIEN RUOKAOSTOKSIA!

Mikään siis ei estä liittymään useampiin osuuskuntiin. Moni näin on tehnytkin ja ilmiötä kutsutaan S-junaksi.

”S-Junaa pidetään siis hyvänä sijoituskohteena suomalaisille piensijoittajille, sillä reilun tuhannen euron pääomalle saa hyvän ja lähes riskittömän tuoton rahoillesi. Saat yleensä myös lahjakortteja, alennuskuponkeja tai muita rahanarvoisia etuja S-Ryhmän liikkeisiin.”  Lähde: Sijoitussuomi.fi

Miinusta tässä on se, että korkoa korolle tässä ei pääse kertymään, sillä korko maksetaan aina tuolle sadan euron sijoitukselle, ei siitä kertyneelle pääomalle. Toki, voit rahasi jättää osuusryhmiin ja kääräistä joka vuosi tuon tuoton (mikäli sitä maksetaan).

S-ryhmän osuuskunnan maksamien korkojen verotus

S-ryhmän osuuskuntien osalta noudatetaan muiden kuin julkisesti noteerattujen osuuskuntien verosäännöksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että osuuskunnan maksamasta korosta on verovapaata pääomatuloa 75 % ja veronalaista pääomatuloa 25 %.

Miten liittyä S-ryhmän osuuskunnan omistajaksi?

Osuuskuntaan täytyy liittyä ennen vuodenvaihdetta, jotta olet ensi keväänä mahdollisen koron vastaanottajana. Korko maksetaan S-pankin tilille, joten sijoittajan tulee liittyä S-pankin asiakkaaksi. Asiakkuus on kuitenkin ilmaista, joten kuluja ei liittymisestä tai tilin ylläpidosta tule.

Osuuskuntaan liittyminen on verrattain helppoa –  kokemuksia tosin löytyi erilaisia. Paperilomakkeiden täyttö vie aikaa ja paljon, mutta liittyminen onnistuu asiakaspalvelupisteessä, esimerkiksi S-Pankissa. Tällöin paperilomakkeita ei tarvitse itse täyttää, vaan tiedot asiakaspalvelija näpyttää suoraan koneelle. Tämän jälkeen suoritetaan maksu ja olet S-ryhmän osuuskuntien onnellinen omistaja.

Aiotko liittyä S-ryhmän osuuskuntiin? Oletko jo jonkun osuuskunnan jäsen?

Suvi Saranki

DailyChic - Fashion & Lifestyle by Suvi Saranki on blogi, jonka ideana on tarjota vinkkejä ja neuvoja kauniiseen arkeen! Oman elämänsä Martha Stewartin intohimoina elämässä ovat yrittäjyys ja liiketoiminta, sijoittaminen, DIY, korkeat korkokengät, eläimet, muoti, kauneus, hyvä ruoka ja matkustus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajantasalla DailyChicin uusista julkaisusta ja tapahtumista!




X